Hiljaiseloa ja suuria muutoksia.

Mistä mä aloittaisin. On tapahtunut niin paljon. Ero, muutto omaan kotiin ensimmäistä kertaa elämässä. Ensimmäistä kertaa olen omillani. Se tuntuu hyvältä, kutkuttavalta, pelottavalta, epävarmalta mutta kuitenkin niin varmalta. Nyt mulla on koko elämä aikaa tutustua itseeni. Mä olen niin alussa, nolla. Hoito sairaalassa on ohi ja terapia jatkuu. 23 vuotias eläkeläinen. Terapeutin lausunto, työ- ja opiskelukyvytön. Mulla on tiukat säännöt ja rutiinit. Niin paljon on niin ehdotonta, kiellettyä, absoluuttista, askeettista. Toisaalta olen tehnyt asioita joita en ole koskaan ennen uskaltanut tehdä vaikka olen halunnut. Olen enemmän sinut oman vartaloni kanssa ja pystynyt luopumaan itseni objektiivisesta tarkkailusta. Luovuin vaa'astani, mittanauhaa hypistelen joskus. En pysty luopumaan syömishäiriöstäni jona lapsuuden traumat näyttäytyvät. Se on liian paljon koska tämä varma ehdottomuus on minulle vieläkin ainoa turvakeino. Toivon että jonain päivänä on jotain sen tilalla joka tuntuu yhtä suurelta ja tärkeältä.